Oulun vaalipiirin Vihreät

Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ry saa vuosittain verrattain vähän avustusta opetusministeriöltä suhteessa muihin valtakunnallisiin poliittisiin nuorisojärjestöihin. Oulun vihreät nuoret ry sai tänä vuonna vähiten Oulun kaupungin vuosiavustusta kaikista avustusta hakeneista oululaisista poliittisista nuorisojärjestöistä.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ry tai Oulun vihreät nuoret ry olisivat merkityksettömiä järjestöjä. Se tarkoittaa sitä, että avustusten jakoperusteissa on hiomisen varaa. Pienellä budjetilla toimiminen on kuitenkin sellainen haaste, joka parhaimmillaan terävöittää toimintaamme. Vaalirahoituskohun pitkittyessä saattaa usein tuntua siltä, että politiikassa vain rahalla saa muutosta aikaan. Onneksi näin ei ole.

Oulun vihreillä nuorilla on paljon aktiivisia ihmisiä erilaisilla päätöksenteon areenoilla. Toimijoitamme löytyy valtuustoryhmästä, lauta-, johto- ja toimikunnista, ylioppilaskunnan edustajistosta ja ties mistä. Toimintamme laajenee vuosi vuodelta.

Mielipidekirjoituksiamme julkaistaan paljon alueen eri lehdissä, ja olemme esittäneet ajatuksiamme myös muissa medioissa. Järjestöllämme on ajankohtaiset verkkosivut, joille päivitetään säännöllisesti uutisista ja erilaisista poliittisista teemoista.

Köyhyys on oikeastaan rikkautemme. Joudumme miettimään tarkasti, mitä teemme ja miten teemme. Emme tee politiikkaa isolla rahalla, mikä tietysti olisi helpompaa. Onkin mielenkiintoista seurata, kuinka muut puolueet lanseeraavat kalliita kampanjoita, joissa korostetaan, kuinka vihreä kyseinen puolue on.

Köyhyys on myös yhteishenkemme perusta. Emme kokoonnu keskenämme nauttiaksemme hienoista puitteista tai maksuttomista virvokkeista – vihreän politiikan lisäksi kokoonnumme nauttiaksemme toistemme seurasta. Seurasta, johon otamme mielellämme mukaan uusia ihmisiä.

Janne Hakkarainen
Oulun vihreiden nuorten puheenjohtaja, eduskuntavaaliehdokas

Ensi viikon vieraana (viikkoa 19) Konsta Happonen

On sinänsä luontevaa, että hallituksen taustalla olevien suurten puolueiden ideologiset perusviritykset pyritään ujuttamaan sen poliittisiin ratkaisuihin. Jo historian tutkimusta helpottamaan ideologia pitäisi voida helposti tunnistaa hallituksen julkikuvasta, ilmiasusta.

Vanhuksista huutokaupattuja syytinkiukkoja ja -mummoja, se on kepun politiikan kovaa ideologista ydintä. Seniorikansalaiset irti sukulaissiteistään ja näin taloudellista toimeliaisuutta syvän maaseudun ihmisille. Kolikolla on kaksi puolta, kruuna ja klaava, näin tässäkin asetelmassa.

Kokoomus taas haluaa yksityistää ihan kaiken, näin myös sairaanhoidon. Vaihtoehtoisten järjestelmien maalina pitäisi olla aina tämä sama. Vaikka tämän tavoitteen hyväksi tehdään aktiivisesti työtä, kaikki ei mene aina piirustusten mukaan, ei edes valmiiksi yksityisen, säätiöpohjaisen laitoksen kanssa.

Kun huseerauksen koordinaatio ei toimikaan, niin yksityiset sairaanhoitolaitokset ajautuvat konkurssiin mm. toimeksiantojen niukkuuden takia. Näin kävi vastikään näyttävästi Heinolan reumasairaalalle, lukuisten havaintojen mukaan parhaalle alansa toimintayksikölle, jota piti yllä säätiö.

Poliitikoille tapaus ”Heinolan reumasairaala” on painajainen. Kun ei ole lääkäri, niin ei ole lääkäri, eikä lääkäriä pidä näytellä. Sairaanhoitopiirit lopettivat tilaukset olematta itse kykeneväisiä vastaamaan hoitopaikkansa menettäneistä potilaista. Vastuu vastuunsa unohtamisesta sysättiin ministeriölle, jolta näköjään puuttuivat käyttökelpoiset lailliset edellytykset vastata tarpeeseen.

Rivikansanedustajan näkökulmasta asia tuntui vielä pahemmalta. Toiseen korvaan kuiskuteltiin kokoomuksen taholta, että hoitokäytännöt ovat muuttuneet, eikä Heinolan sairaalaa enää todellakaan tarvita. Toiseen korvaan tuli viestiä, ettei asianlaita ole näin. Lukuisiin yhteydenottoihin olisi pitänyt voida vastata asiallisesti, mutta asialliset, pitävät argumentit olivat siis hakusessa. Suorastaan pirullista!

Nyt ministeriö julistaa, että reumapotilaita ei jätetä heitteille ja että yksityisen puolen sairaanhoidon konkursseihin pitää varautua. Pitäisikö siis tunnustaa reilusti, että pieleen meni tämäkin ideologinen hankekokonaisuus. ”Fantastinen” osoittautui tässäkin fantasiaksi.

Suoraan sanoen koetun kaltaiselle markkinataloudelle ei ole humanitäärisesti toimivaa mallia, Yhdysvalloissakin jouduttiin kurssia reivaamaan reippaasti yhteiskuntavastuun suuntaan.

Erkki Pulliainen

Ensi viikon vieraana (viikko 18) Janne Hakkarainen

Kiitos Satu ja kaikki Osvinan ihanat naiset, että olen saanut olla mukana teidän kokouksissa. Siinä on sekin hyvä puoli, että aina on päässyt naisen viereen (tai väliin) istumaan, näin poikamiehen näkövinkkelistä katsottuna. Terveisiä vaan kaikille.

Yhteistyötä on aina hyvä tehdä, oli kysymys järjestettävistä retkistä, tapahtumista tai puolueitten välisestä yhteistyöstä. Kuntarajojen poistuessa ympäri Suomen, yhteistyön rajat vain laajenee.

Nyt kun eletään vaikeita ja niukkuuden aikoja, työttömyyden yhä lisääntyessä, on syytä miettiä miten mahdollisimman monelle työttömälle saadaan töitä, (mikä ei olekaan helppo homma, mutta talkoissa ollaan mukana).

Lähiöt ovat myös saaneet huomiota viime aikoina Oulussa Rajakylä/Toppilan alueella. Ja kun sattumalta asun itsekin lähiössä, voisin valottaa sen hyviä puolia asukkaan näkökulmasta ja asukasyhdistyksessä toimijana näen arjen hyvät puolet (arjesta alkaa hyvä olo) ja taas toisaalta huonot puolet joskus vähän liiankin läheltä.

Palvelujen ollessa lähellä on lähiöissä asuvien helppoa ja turvallista käydä päivittäisillä asioilla kaupassa, kirjastossa, terveyskeskuksessa ym. sekä lasten kouluissa, eikä tarvitse mennä toiselle puolelle kaupunkia eli vihreittenkin näkökulmasta katsottuna hyvä asia, kun pärjää ilman autoa.

Työpaikatkin voivat olla lähellä, jos kysyntä ja tarjonta sopivasti kohtaavat eli alueen eri yritysten palveluksessa. Valtion/kaupungin tuella saadaan työpaikkoja luotua mm. asukastupien kautta kotipalvelun ym. lisääntyessä, mutta de minimis-säännöt ym. rajoitteet voidaan silloin unohtaa.

Hoivakodin valmistuttua Rajakylään, (työtä ja työpaikkoja/kotipalvelua lisää?) terveyskeskusta ei missään tapauksessa saa lakkauttaa, päättäjien on sallittua käyttää, myös maalaisjärkeä päätöksissään.

Nuorten ja setelinuorten työpaikkoja on myös pystyttävä luomaan lisää, ettei syrjääntyneitten/ongelmanuorten määrä lisäänny entisestään, eikä ns. väliinputoajia eli 17-vuotiaita saa unohtaa. Vastuu on myös heistä otettava, sillä he ovat tulevia päätöksentekijöitä.

Turvallisuutta voidaan lisätä huolehtimalla naapureista, tutuista, vanhuksista, nuorista ym. pienellä tarkkaavaisuudella, että kaikki on ok ja heitä voi huomioida myös pienellä tervehdyksellä ja vaikka vaihtamalla muutaman sanasen sen hetken kuulumisista.

Liikenneturvallisuus myös lisääntyy kun koulut, kaupat, terveyskeskukset ym. ovat lähellä, eikä tarvitse kävellä/pyöräillä kovin kauas.

Lopuksi vielä; ”lähellä on myös hyvä olla, kun se on ihminen josta välittää”.

Nämä samat asiat sopivat joka puolella Suomea lähiöihin, kunhan yhteistyöhalua löytyy kaikilta. Tästä onkin luontevaa ja hyvä jatkaa globaalisti ja valtakunnallisella tasolla, (vaikka ongelmat saattavatkin monesti olla paikallisia) tai paikallisesti ja antaa viestikapula työllisyystoimikunnan pj. Erkki Pulliaiselle.

Oikein hyvää kevään jatkoa ja kesän alkua kaikille sekä menestystä Vihreitten eduskuntavaaliehdokkaille! Tapaamme ainakin Osvinan ihanien naisten kanssa kasvitieteellisessä puutarhassa 9.6. Tervetuloa vaan kaikki mukaan, siitä se kesä alkaa.

Markku Hahto
puheenjohtaja
Oulun Vihreät – OVI ry
p. 045-6739 815

Ensi viikon vieraana (viikko 17) Erkki Pulliainen

Viikon kohokohtia on ollut ehdottomasti europarlamentaarikko Heidi Hautalan perjantainen vierailu Oulussa. Heidin piinkova osaaminen yhdistettynä rauhalliseen ja ystävälliseen persoonaan ei voi olla tekemättä vaikutusta yhteenkään, joka pääsee häntä kuulemaan ja tapaamaan.

Heidiä kuultuamme aloitimme valoisissa tunnelmissa Oulun seudun Vihreiden naisten kevätkokouksen, joka ei jättänyt kylmäksi ketään. Oulun seudun Vihreät naiset on yhdistyksenä perustettu vuonna 2006, mutta ennen sitä on vihreä naisliike toiminut vahvasti jo vuosikymmenien ajan Oulussakin. Siitä erityinen kiitos kuuluu muun muassa Taina Pitkänen-Kolille.

Niinpä meillä on pohjoisessa naistoiminnassa vahvat juuret. Yhdistettynä eteenpäin tähyävään mieleen ja suunnitelmallisuuteen olemme polkaisseet uuden vuoden käyntiin vahvoin ottein ja ajatuksin. Kuluvana vuonna toteutamme Osvinan osaajattarien opintopiirin, jonka haluamme tavoittavan laajan joukon ihmisiä, naisia ja miehiä. Yhdestoista toukokuuta tutustumme maahanmuuttajanaisten elämään, toiveisiin ja haasteisiin Oulun seudulla. Oppaana meillä on Aruna Somani, joka on asunut pitkään Oulussa ja tehnyt työtä maahanmuuttajanaisten kanssa. Opintopiiri jatkuu syksyllä, jolloin kokoonnumme viiteen otteeseen Oulun Kirkkotorille kuulemaan naisliikkeen taustoista, ihmisen ja luonnon suhteesta, miesliikeestä, naistutkimuksesta ja tasa-arvosta kasvatuksen näkökulmasta. Paitsi painavaa asiaa, tilaisuuksissa on tarjolla hyvää syötävää ja laadukasta yhdessäoloa kulttuuria unohtamatta.

Kesäkuussa teemme Oulun vihreiden kanssa opastetun perheretken kasvitieteelliseen puutarhaan ja sen jälkeen juhlitaan yhdessä kesän tuloa. Syyskuussa ovat vuorossa jo perinteiset lastenjuhlat, joissa on luvassa ympäristöystävällistä taidetta ja hauskanpitoa perheen pienimmille kierrätystä unohtamatta.

Tavoitteenamme on innostaa naisia liikkeelle tuomaan oma osaaminen, mielipiteet ja näkökulmat esiin. Haluamme tehdä tilaisuuksistamme ja toiminnastamme esteetöntä ja naisen erilaiset elämäntilanteet huomioivia. Meillä on usein tarjolla tulkkausta ja lastenhoitoa, niin ettei kieli eivätkä pienet lapset ole esteenä osallistumiselle. Tänä vuonna erityisenä painopisteenä on naisten poliittisen osallistumisen vahvistaminen ja maahanmuuttajanaisten menestystarinoiden esilletuonti.

Vihreiden naisten toimijoiden joukossa on uskomattoman taitavia ihmisiä, joiden osaaminen ulottuu hyvinvoinnin monipuolisesta tukemisesta biokemiaan, taloudesta suvaukseen, kulttuurikentän hallinnasta kasvatukseen, kääntämisestä politiikkaan ja niin edelleen. Tätä osaamista jaamme keskenämme ja ulospäin. Osvina toivottaa tervetulleeksi toimintaansa kaikki, jotka haluavat seurustella ihanien naisten kanssa, oppia toisilta ja jakaa kokemuksia naisen eri roolien yhdistämisestä ja arjen eri vivahteista. Tässä yhteydessä lämpimät terveiset Oulun vihreiden pj:lle Hahton Markulle, kokouksiemme vakiokävijälle!

Toimimme hyvässä yhteistyössä vihreiden nuorten ja muiden vihreiden toimijoiden kanssa. Pidämme yllä yhteyksiä muihin naisjärjestöihin. Tulevana syksynä ja alkavana vaalivuonna olemme mukana Oulun vaalipiirin Vihreiden kiertueella kylissä ja kaupungeissa. Toiminnallamme haluamme kannustaa naisia ottamaan paikkansa maakunnan, valtakunnan ja maailman kehittämisessä ympäristövastuulliseen ja sosiaalisesti oikeudenmukaiseen suuntaan.

Tietoa vihreistä naisista löytyy kotisivuiltamme www.vihreatnaiset.fi/oulu, jonne päivitämme ajankohtaiset kuulumiset ja tapahtumat. Ota yhteyttä ja tule mukaan, Sinä ihana nainen!

Satu Haapanen
puheenjohtaja
Oulun seudun Vihreät naiset ry

Ensi viikon vieraana (viikko 16) Markku Hahto

Politiikka on julkista keskustelua Jürgen Habermasin mukaan. Onko Oulun läänin vihreillä julkista keskustelua? Minun mieleeni tulee ydinvoima, Viinivaaran pohjavedet ja kallioparkki.

Itse kaipaisin enemmän julkista keskustelua. Kun joskus kirjoitan pikaistuksissani yhteiselle sähköpostilistalle, tulee usein nolo mokauksen tunne, jos juuri kukaan ei vastaa. Tulee tunne, että kaikki muut ovat moneen kertaan käsitelleet toisaalla asiat, joita minä ressu vasta ihmettelen.

Viinivaara ja kallioparkki olivat itselleni pitkään asioita, joihin oli vaikea ottaa kantaa. Yksi syy oli laiskuus ottaa asioista selvää, penkoa taustoja ja tutkia asiakirjoja. Molemmat olivat myös Oulun kaupungin päätettävissä olevia asioita. Tiesin myös omasta kokemuksesta, että asioilla on monenlaisia puolia, joita ei asiaan perehtymätön tule ottaneeksi huomioon. Tietenkin itselläni oli Kallioparkin suhteen vielä yksi raukkamainen lisäsyy. Kun asia jakoi voimakkaasti oululaisia vihreitä, ei kiinnostanut mitenkään osallistua julkiseen keskusteluun asiasta.

Nyt oululaiset vihreät ovat ottaneet julkisesti kantaa vedenottoon Viinivaarasta. Asia on suuresti ilahduttanut ja selventänyt omaakin suhtautumistani. Aikaisemmin surin vain sitä, että Kiiminkijoen kesäisin vähäiset virtaamat tulevat edelleen kutistumaan. En silti rohjennut kieltää pohjavettä naapureilta.

Omasta kokemuksestani ymmärränkin, että vaikenemisen takana on usein että emme koe tietävämme tarpeeksi tai ajattelemme, ettei asia kuulu meille. Kaikkeen ei ehdi paneutua.

Haukiputaalla valtuuston nykyinen kolmen äänen enemmistö vaikenee yhdessä ja äänestää tiukan ryhmäkurin mukaan. Näin päätettiin, ettei kuntaan oteta pakolaisia, että perusturvan palkkamenot laskevat edellisestä vuodesta, ja että Virpo-tiehen pannaan miljoona. Monikuntaliitosta vastustavat eivät juurikaan ole kertoneet perustelujaan ääneen. – Politiikka on yhteisten asioiden hoitoa. Koska julkista keskustelua ei käydä, se merkitsee päätösvallan lipumista salattujen ovien taakse.

Miksi valtuutetut vaikenivat? He eivät halunneet kertoa todellisia syitään äänestystapaansa, veikkaisin. Syy voi olla tietämättömyys, oman edun tavoittelu tai pelkkä kuuliaisuus, ja niihin oli ehkä vaikea vedota.

Haukiputaalla julkista keskustelua vaikeuttaa kunnan taloudellisen tilan salailu ja kaunistelu. Erilaisin keinotekoisin poistokikkailujen avulla tilinpäätös on saatu näyttämään kahden miljoonan euron ylijäämää. Talouden sanotaan parantuneen, vaikka lähes kaikki talouden tunnusluvut alkavat olla hälyttäviä. Kuntalaiset ja valtuutetut eivät tästä syystä pysty käymään järkevää julkista keskustelua monikuntaliitoksesta.

Koko Suomea ajatellen demokratia vaatii laajaa yhteistä toria kansalaiskeskustelulle esimerkiksi vaikka Natosta, julkisen talouden yksityistämisestä, maahanmuuttajista ja ilmastovastuusta.
Professori Tuomo Martikainen pitää suurena kysymyksenä mitä tapahtuu, jos miljoona äänestämätöntä suomalaista alkaakin äänestää. Ovatko nämä miljoona ihmistä syrjäytetty yhteiseltä keskusteluareenalta?

Ovatko keskustelujen paikat ja kielet liiaksi eriytyneet ja hajautuneet? Tietävätkö politiikan toimijat niin paljon sisäpiiritietoa, etteivät enää osaa puhua tavallisten ihmisten kieltä?

Haluavatko puolueet, myös vihreät, miellyttää suurta valtaenemmistöä? Silloinhan ei voi sanoa oikein mitään. Totuus gandhilaisessa mielessä on yksinkertaista ja yksiselitteistä. Totuutta emme kukaan tiedä, mutta omista ajatuksistaan ja tunteistaan voi puhua totta.

Ovatko nykymaailman asiat liian suuria ja monimutkaisia ja osittain käsittämätöntä puuroa? Talous kuulemma hallitsee politiikkaa, mainitsi Karjula. Olemmeko itse kuristaneet politiikan vaikenemalla? Irvikuva politiikasta on se, että hallitus on ulkoistanut ideoinnin amerikkalaisille konsulteille.

Toivoisin avointa, rosoista ja moniäänistä keskustelua, joka johtaisi uusiin aatoksiin. Jos emme käy julkista keskustelua, yhteinen poliittinen tori pienenee. Tietämättömien kansalaisten joukko suurenee.

Terttu Kuusela
Haukipudas

Ensi viikon vieraana (viikko 12) Outi Kuismin

Vihreiden periaateohjelma linjaa aina kahdeksan vuoden välein ne keskeiset arvot ja periaatteet, joiden näkökulmasta vihreää politiikkaa toteutetaan. Nykyinen vuonna 2006 hyväksytty periaateohjelma siirsi painopisteen aiemmasta kestävän kehityksen korostuksesta oikeudenmukaisuuden arvoon, jonka todettiin olevan arvoista se kaikkein tärkein.

Oikeudenmukaisuuden merkityksen korostus ei ole mikään uusi asia. Aristoteles piti yhteisen oikeudenmukaisuuden ja epäoikeudenmukaisuuden tajua sinä lähtökohtana, jonka varaan erilaiset ”polikset” eli ihmisten muodostamat alueelliset yhteenliittymät syntyvät. Vihreiden ”poliksen” takana on siis Aristotelesta soveltaen yhteisesti jaettu kokemus siitä, etteivät erilaiset edut ja rasitteet jakaannu maailmassa oikeudenmukaisella tavalla. Vihreiden sisällä erilaista epäoikeudenmukaista taakan jakoa on nähty muun muassa nykyisten ja tulevien sukupolvien, ihmisen ja muun luonnon, eri maiden ja maanosien, poliittisen kulttuurin, demokratian, eri sukupuolten ja yksittäisten ihmisryhmien välillä. Pohjoisessa oikeudenmukaisuusnäkökulma on viime aikoina virinnyt muun muassa ydin- ja vesivoimaan liittyvän lisärakentamisen ja alueelliseen tasa-arvoon liittyvien tapausten sisällä.

Päätöksenteon hiljaisella hetkellä kaiken vihreän ohjelmajargonin takaa löytyy kuitenkin viime kädessä yksittäinen ihminen, yleensä sivutoimisesti poliittista vakaumustaan erilaisissa luottamustoimissa toteuttava kansalainen. Poliitikoilta voidaan oikeutetusti odottaa pyrkimystä reiluihin päätöksiin. Vaikka julkinen puhe joskus tukeekin yksittäistä poliitikkoa oman kannan selkiintymisessä, jää asioihin liittyvä poliittinen ratkaisu ja sen synnyttämät oikeudenmukaisuusseuraukset aina viime kädessä jokaisen päätöksentekijän omalle vastuulle. Näin asioiden eritoten edustuksellisessa demokratiassa varmasti tuleekin olla.

Julkisen puheen liian voimakas kuuntelu voi kuitenkin olla yksittäiselle poliitikolle myös haitaksi. Erilaisiin päätöksenteon kohteena oleviin asioihin liittyvät tosiasiat pitää luonnollisesti selvittää, jonka jälkeen alkaa kuitenkin yksittäisen poliitikon kohdalla tosiasioiden arvottamisen aika. Poliittisten enemmistöjen julkinen metelöinti voi joskus tukahduttaa yksittäisen poliitikon oman oikeudentunnon äänen. Jotta ristiriitaisia tunteita sisältävään asiaan syntyy reilu ja hyvä päätös, on usein elintärkeää saada rauhassa harkita, miten omakohtainen oikeudentunto asiaan suhtautuu. Jos oma oikeudentunto on yksittäisissä kysymyksissä vahvasti ristiriidassa poliittisen kentän tai oman puolueen enemmistön mielipiteen kanssa, tulee sitä siitä huolimatta noudattaa. Pitkällä aikavälillä yksittäisten poliitikkojen uskollisuus omalle oikeudentunnolleen kääntyy varmasti myös koko demokraattisen järjestelmän ja oman puolueen eduksi.

Erilaisiin poliittisiin humppiin itseytensä kadottaneen poliitikon osa ei ole kadehdittava. Se on kaikkien helppo ymmärtää, koska jokaiselle näin eri mittakaavassa joskus tapahtuu. Sisäisistä harharetkistä tulee kuitenkin ottaa opiksi ja suunnistaa takaisin kohti oman poliittisen toiminnan alkulähdettä. Sisäisesti jännitteinen suhde omaan oikeudentuntoon onkin poliitikon tärkein työväline.

Jukka Keski-Filppula
Vihreän valtuuskunnan jäsen

Ensi viikon vieraana (viikko 11) Terttu Kuusela

Eduskunta hyväksyi joulukuun alussa lain uudeksi pitkäaikaissäästämiseksi. Voidaan puhua vapaaehtoisesta eläkemaksusta, joka aikaisemmin oli mahdollista vain eläkevakuutuksena. Kummatkin ovat verohelpotuksin tuettuja säästämismuotoja, joissa vastuu on pääsääntöisesti rahojensa sijoittajalla.

Lain mukaan palvelutuottajan on ennen säästämissopimuksen tarjoamista hankittava riittävät tiedot säästäjän sijoituskokemuksesta ja -tietämyksestä. Lisäksi on hyvissä ajoin ennen sopimuksen tekoa annettava perustiedot palveluntarjoajasta sekä riittävät ja olennaiset tiedot sopimuksesta, jotta säästäjä voi luotettavasti arvioida palveluntarjoajaa, sopimusta ja erityisesti sopimukseen liittyviä riskejä. Tietoja annettaessa tulee kiinnittää huomiota säästämissopimukseen mahdollisesti liittyvien sijoituskohteiden kannalta olennaisiin seikkoihin, ottaen erityisesti huomioon säästäjän aikaisempi sijoituskokemus ja -tietämys sekä sijoituskohteisiin liittyvät riskit.

Veroporkkanalla luodaan valtaisat markkinat palveluntarjoajille, joiden salkunhoitotaksat jäävät laissa määrittelemättä. Tässä voidaan verrata sähkönsiirtomaksua, joka määrätään vain kohtuullista voittoa tuottavaksi. Ajankohta laille on mielenkiintoinen. Olemme juuri saaneet tietoomme Mermaid-joukkovelkakirjojen satojen miljoonien tappiot, erään yksityisen tanssiopettajan miljoonamenetyksen ja vuoden 2008 sijoitusrahastojen koko arvonalennuksen, joka oli 13 miljardia euroa. Salkunhoitomaksut pyörivät kuitenkin koko ajan.

Haastelin erään suuren kotimaisen yhtiön sijoitusneuvojan kanssa näistä vapaaehtoisista eläkemaksuista. Sanoi, että he eivät ole avaamassa ollenkaan ns. PS-tilejä, koska ne ovat asiakkaille kallis riski. Lakiin tehtiin sijoitusyhtiön vaihtomahdollisuus, mutta aina käyttäessään tuota mahdollisuutta vaihtaa palveluntarjoajaa joutuu sijoittaja maksamaan paljon ylimääräistä.

Mahdollinen ennenaikainen kuolemantapaus vie rahoista suuremman osan verottajalle kuin tilanteessa, jossa sijoittaja itse pääsee nostamaan säästönsä.

Nostoaikaa ei voi valita, vaan se ajoittuu kymmeneksi vuodeksi eläkkeelle jäämisestä riippumatta sen hetkisistä kursseista ja tuo kymmenvuotisjakso on vähän kaksipiippuinen juttu. Nimittäin juuri tuossa elämänvaiheessa ihminen on yleensä kohtuullisen viriili ja voi alkaa liian kiivas nautintoaika. Thaimaa, Indonesia, ökyauto… Voi, kun ne rahat menisivät vaikkapa kotimaiseen palvelutarjontaan!

Olen aina pitänyt tätä sijoitusilmiötä eräänlaisena rahantekona tyhjästä. Omalta osaltani en liity pitkäaikaissäästäjäksi ja on syytä kysyä muiltakin mahdollista kurssien nousua odottavilta, että onko kenelläkään teistä syytä ryhtyä moiseen? Pääomaturvattuja sijoituksia markkinoillamme ei nimittäin ole. Niitä eivät ole ns. ekologiset-rahastotkaan, mutta jos jonnekin….

Aimo Piirainen
Ylivieska

Ensi viikon vieraana (viikko 10)

Yliopisto-opiskelijan elämässä vain yksi asia on varmaa – et ole koskaan omien aikataulujesi herra. Hienot suunnitelmat akateemisista ja työntäyteisistä päivistä luentosaleissa, kirjastossa tai vaikkapa kasvatustieteellisen tiedekunnan pianoluokassa on heitettävä hukkaan ajanpuutteen vuoksi. Aina tapahtuu jotain ennustamatonta, joka pakottaa joustamaan. Tällainen epävarmuuden ja tehokkuusvaatimusten ristipaine saa tunnollisen ja aktiivisen opiskelijan turhautumaan. Miksi suoriutumisesta on tullut itsetarkoitus myös akateemisessa maailmassa? Voisiko elämä yleensä rakentua jonkin muun kuin kalenterin ympärille?

Ensimmäisenä opiskeluvuotenani orientoiduin opiskelijaelämään biologian koulutusohjelmassa, kunnes vaihdoin alaa taidekasvatukseen. Siinä sivussa lähdin mukaan ainejärjestötoimintaan ja liityin Siikalatvan vihreisiin. Aikataulujen ohjaama elämä ei kuitenkaan enää maistunut, sillä ihmiselämästä yleensä näytti puuttuvan tietynlainen aitous ja läsnäolo. Edellisessä Siikalatvan vihreät ry:n kokouksessa pohdimme hallituksen jäsenen Anri Juntto-Kollinin kanssa paikallisen luomuruokapiirin perustamiseen liittyviä ongelmia, joita kuvaavat hyvin sanat ”kiire” ja ”passiivisuus”. Huomaan, että samankaltaisia ihmisten aktivointiin liittyviä ongelmia ovat pohtineet myös edelliset kirjoittajat. Ratkaisun avaimia etsitään kasvatuksesta, kansalaisjärjestöistä ja pienistä yhteisöllisistä projekteista. Myös Vihreä Lanka sivusi aihetta hiljattain esittelemällä erilaisia näkökulmia yhteen monista ratkaisuyrityksistä, yhteisöllisyyteen.

Vaikuttamiseen liittyvä problematiikka kiinnostaa minua elämänhallinnan lisäksi myös siksi, että kirjoitan parhaillaan kandin tutkielmaani ympäristökasvatuksen etiikasta. Toisinaan eksyn vastuullisuuden ja osallistumisen käsiteviidakkoon, näkemättä minkäänlaista ulospääsyä, toisinaan taas koen ahaa-elämyksiä. Erittäin avartavia ovat olleet Dirk Willem Postman ympäristökasvatuksen etiikkaa käsittelevän teoksen Why Care for Nature? In Search of an Ethical Framework for Environmental Responsibility and Education herättämät ajatukset vastuullisuuden kollektiivisesta, mutta siitä huolimatta konfliktien sävyttämästä luonteesta. Tulkintani mukaan kansalaisuutta ei välttämättä tarvitse määritellä aktiivinen‒passiivinen -akselilla, sillä ihminen luontaisesti osallistuu yhteisön toimintaan sitoutumalla niihin asioihin, joista välittää.

Kokemukseni järjestötoiminnasta vastaa Postman ajatuksia yhteisöllisyyden luonteesta. Parhaimpia ideoita ei useinkaan ole kirjoitettu toimintasuunnitelmiin, vaan sitoutuminen nousee välittämistämme asioista – aidosta elämästä, jossa on tilaa sekä konsensukselle että soraäänille. Vaikka osallistumisen esteenä on usein kiire, siihenkin voi suhtautua monella tavoin. Itse priorisoin ne asiat, joista aidosti välitän ja joiden tekeminen ei ole pelkkää suoriutumista; tenttikirjan äärellä voi unohtua silittämään vieressä hyrisevän kissan turkkia. Aika on kovin suhteellista.

Heidi Taskinen
opiskelija

Ensi viikon vieraana (viikko 9)

Nuorten vaikuttaminen on ollut viime syksystä lähtien erityisen paljon esillä kotikaupungissani Kajaanissa.

Kaupungin kehnosta taloustilanteesta johtuen useat koulut ovat lakkautusuhan alla ja joitakin nuorisotiloja ollaan suunnitteilla sulkea. Erityisesti nuorille tärkeän elokuvateatterin BioRexin lakkauttamisestakin on ollut puhetta, sillä se sijaitsee alijäämäisen tontin päällä, ääk apua!

Samaan syksyyn mahtui myös aikamoinen mylläkkä, kädenvääntö ja vastalauseiden ryöppy, kun ympäri Suomea tunnettu Kajaanin ylpeys, harrasteteatteri Generaattori oli joutua laittamaan pillit pussiin toiminnalleen. Kiitos aktiivisten ihmisten ja päättäjien, Generaattori säilyttää toistaiseksi toimintansa tuoden paljon elävyyttä, taidetta ja iloa näinkin kuivaan ja jokseenkin vähemmänkulttuuririkkaaseen kaupunkiin kuin Kajaani.

No, ei aikaakaan kun seuraavan kerran aamukahvit menivät väärään kurkkuun lehteä lukiessani. Siis mitä? Kajaanin 110-vuotias opettajankoulutusyksikkö ollaan aikeissa lakkauttaa.

Viime viikolla Anne Soinsaari kertoi kuinka vaikeaa oman poliittisen mielipiteen ilmaiseminen voi olla varsinkin nuorella iällä. On kuitenkin lohduttavaa huomata, että omalla aktiivisuudella saa kuitenkin paljon aikaiseksi. Nuoren mielipiteellä todella on painoarvoa, kovin paljon on vain kiinni siitä kuinka oman mielipiteensä esittää. Luulisi olevan päivän selvää, että nuori saa sanottavansa paljon paremmin perille ainakin jotain muuta kautta, kuin virkavaltaa ja suomen hallitusta manaamalla keskellä yötä paikallisen uimarannan pusikossa. No, näin ei kuitenkaan valitettavasti aina ole. Järjestöt ja oppilaskunnan hallitukset ovat erinomaisia kanavia vaikuttaa, lehtien mielipidepalstoja ja kuuloluuria unohtamatta.

Itse olen näiden vaikuttamisen kanavien viidakosta löytänyt itselleni useita sopivia. Olen ollut mukana KaiViNO:n (Kainuun vihreät nuoret ja Opiskelijat) toiminnassa hieman yli puolitoista vuotta. Suoraan sanottuna lähdin mukaan toimintaan aika sattumalta. Eräs päivä matkallani koulusta kotiin näin tyyppejä teippailemassa jotain monistetta lyhtypylvääseen. Mielenkiintoni heräsi ja sain selville, että KaiViNOn avoin kokous on ensi viikon maanantaina.

Olin tehnyt Uutisvuodon, Iltalypsyn ja vaalitenttien innoittamana vertailua eri puolueiden välillä ja tullut vuosien aikana siihen lopputulokseen, että Vihreät vastaavat parhaiten omia arvojani.

Seuraavana maanantaina löysin itseni kävelemässä ympyrää kajaanilaisten vaikuttajanuorten mekan, Wanhan Vesilaitoksen edustalla. Tovin pyörittyäni kävelin jo kokoushuoneeseen johtavia portaita ylös. Korkokenkieni kopina kaikui pitkin käytävää ja saavuin kokoushuoneen ovelle. Avasin oven. Selitin muistaakseni jotain epämääräistä tai jotain todella epämääräistä. Minut otettiin iloisesti vastaan. Kirjoittaisin tähän varmaan, että ”siitä se sitten lähti” mutta en halua kuulostaa Vihreiden sivuilla miltään kuivalta maalimainokselta.

Kotona puoluepolitiikassa mukana olemiseeni suhtauduttiin positiivisesti, tosin isovanhemmillani oli sanottavana, etten saisi sitoa itseäni puuhun niin kuin Vihreillä on kuulemma tapana tehdä.

Nämä puolitoista vuotta virallisena ”vinolaisena” ovat olleet hauskaa ja opettavaista aikaa. Olen toiminut KaiViNOn varapuheenjohtajana hallituksessa vajaan vuoden, ja tällä hetkellä toimin puheenjohtajana.

Yhdeksi aika yksinkertaiseksi vaikuttamisen muodoksi voisin mainita vielä ruokavalion. Kasvissyöjät mielletään usein purkkipapuja ja ituja syöviksi hippijäisiksi. Fakta on kuitenkin se, että kasvissyönti on terveellistä ja todella merkittävä seikka ilmastonmuutoksen torjunnassa, sekä ekologisessa elämäntavassa. Ruokailutottumuksia tuskin kukaan muuttaa yhdessä yössä, mutta Suomen grillimakkarakansa voisi mielestäni pikkuhiljaa herätä ja ottaa kasvissyönnin vaikka terveyden kannalta.

Milla Ojalehto
Lukiolainen
KaiViNOn väliaikainen puheenjohtaja
Kainuun vihreiden hallituksen jäsen
Kajaanin kaupungin Nuorisovaltuutettu

Ensi viikon vieraana viikko 8 Heidi Taskinen