Oulun vaalipiirin Vihreät

Viikko 22: Marja Lähde: Puoluekokousterveisiä

BlogiViikon vieras – 31. toukokuuta 2010 klo 8.57 – kirjoittanut Tiina

Marja_LahdeVihreiden Turun puoluekokouksessa 22.–23.5.2010 pyöräiltiin, puhuttiin, tavattiin tuttuja ja päätettiin. Kokouksen varsinaisia päätösasioita olivat poliittinen ohjelman ja puolueen uusien sääntöjen hyväksyminen sekä kokoukselle tulleiden aloitteiden käsittely. Itse en kuitenkaan pyöräillyt, mutta sitäkin enemmän puhuin, tapasin tuttuja ja osallistuin päätöksen tekoon.

Puoluekokouksen tärkein yksittäinen asia oli tietenkin Vihreiden poliittisen ohjelman hyväksyminen. Vihreä tehtävä 2010–2014 -poliittinen ohjelma linjaa Vihreää laatuyhteiskuntaa, joka on ekologinen työn ja hyvinvoinnin yhteiskunta, jossa ilmaston lämpeneminen on pysäytettävä ja luontoarvoista on pidettävä kiinni. Poliittisessa ohjelmassa linjataan selkeästi täydellisen syrjimättömyyden tavoite otsikolla ”Ketään ei saa syrjiä”. Lainaus poliittisen ohjelman tekstistä:

Perheitä on kohdeltava yhdenvertaisesti. Yhteiskuntaa ja sen järjestelmiä rakennettaessa on lähdettävä siitä, että on muitakin perhemuotoja kuin vain normina pidetty ydinperhe. Samaa sukupuolta olevilla pareilla pitää olla mahdollisuus avioliittoon ja täydet adoptio-oikeudet. Suomeen tarvitaan sukupuolineutraali avioliittolaki. Samaa sukupuolta olevien avoliitot on saatettava tasa-arvoiseen asemaan eri sukupuolta olevien avoliittojen kanssa…

Vihreät ovat siis linjanneet ja päättäneet suhtautumisestaan samaa sukupuolta olevien parien avioliitto- ja adoptio-oikeuksiin hyväksymällä poliittisen ohjelman. Kokous käsitteli myös kokoukselle esitetyt aloitteet. Aloitteista yksi käsitteli otsikkonsa mukaisesti ns. homoavioliittoja. Aloitteen kirjoittaja esitti muun muassa, että vihreiden tulisi luopua periaatteistaan, jotta joidenkin äänestäjien olisi helpompi kannattaa vihreitä jne. Kokous hylkäsi aloitteen yksimielisesti ja hyvä niin. Vihreillä periaatteet eivät ole kaupan. Vihreät tekevät politiikka, niin tässä kuin muissakin asioissa, periaatteistaan käsin.

Päätösten tekemisen lisäksi puoluekokouksen antina on myös verkostoituminen. Yhdessä oleminen ja yhteisistä asioista puhuminen lujittaa yhteenkuuluvuutta sekä vanhojen tuttujen, että uusien tuttavuuksien kanssa. Minulla oli Turun kokouksessa mahdollisuus tavata myös sukulaisia (Pirkanmaalla asuvaa veljeäni ja Etelä–Karjalassa asuvaa veljentytärtäni), sekä vanhoja opiskelukavereitani 80-luvun opiskeluvuosilta Jyväskylästä ja tietysti muita Oulun vaalipiirin vihreitä kokousedustajia. Tärkeintä oli tavata myös uusia ihmisiä ja keskustella heidän kanssaan. Yhdessä oleminen yhteisten asioiden äärellä on mukavaa, rentouttavaa ja se voimaannuttaa.

Marja Lähde
Oulun vaalipiirin Vihreät ry:n hallituksen jäsen

Ensi viikon vieraana (viikko 23) Johan Heino

Kommentoi kirjoitusta tai lähetä seurantailmoitus (trackback) omalta sivustoltasi.

Kommentoi kirjoitusta

Voit käyttää kommentissa seuraavia XHTML-tageja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>

Sivusto on toteutettu WordPress -julkaisujärjestelmällä
Tilaa tästä sivuston artikkelit RSS-syötteenä tai kommentit RSS-syötteenä
Kirjaudu