Oulun vaalipiirin Vihreät

VIIKKO 43: Juha Tiensyrjä: Avointen tiedostojen puolesta

BlogiViikon vieras – 19. lokakuuta 2009 klo 8.57 – kirjoittanut Tiina

juhatiensyrja“Pling!“ sanoo sähköpostiohjelmani. Sain taas viestin kunnan virkamieheltä. Kas, viestin liitteenä on vastaus esittämääni kysymykseen ‒ taas doc-muodossa! Viimeksi tuli PowerPoint-kalvoja, joita en voi koneellani lukea. Nyt tuli tiedosto, jonka muotoilut menevät täysin sekaisin lukiessani sitä eri ohjelmalla kuin millä tiedosto on tehty. Ja jostain syystä viestiin vastannut henkilö ei ole nähtävästi avannutkaan hänelle aiemmin lähettämääni tiedostoa, vaikka se on tallennettu vapaaseen muotoon; kuka tahansa voisi sen lukea, vaan virkamiespä ei ole syystä tai toisesta sitä tehnyt.

Kuulostaako tutulta? Nykypäivän tietokoneistetussa maailmassa erilaiset tiedostot sinkoilevat paikasta toiseen vauhdilla. Valitettavasti iso osa näistä tiedostoista on sellaisia, joita esimerkiksi minä en voi lukea: yhdelläkään koneellani ei ole teollisuusstandardin asemassa olevaa Microsoftin toimisto-ohjelmistoa, joka lukisi täydellisesti kaikki minulle lähetetyt Word-dokumentit, Excel-taulukot ja PowerPoint-kalvot. Käytän vapaata toimisto-ohjelmapakettia, joka onneksi jonkin verran noitakin osaa ‒ vaan ei kaikkea. Onneksi monet ovat jo siirtyneet vähän luettavampiin formaatteihin, kuten pdf:ään.

Toisinaan minunkin pitää lähettää tiedostoja muille. Mielelläni lähettäisin toimisto-ohjelmistoni suoraan tukemia avoimia tiedostomuotoja, mutta koskaan en oikein voi olla varma, saako vastapää ne auki. Jos kenenkään ei tarvitse muokata lähettämääni tiedostoa, laitan sen mielelläni menemään pdf-muotoisena. Muutoin joudun lähettämään suljetun muodon tiedostoja, joiden muotoilut ovat vastapäässä mitä sattuu. Tämä on yksi suljettujen tiedostomuotojen kirouksia: mikään vapaa toimisto-ohjelmisto ei voi täydellisesti tukea suljettuja muotoja, koska tiedostomuodon määritelmä ei ole kenen tahansa luettavissa, mutta mikä tahansa suljettu toimisto-ohjelmisto voi kyllä tukea vapaitakin muotoja.

Ratkaisuna yllä olevaan ongelmaan pitäisi yhteisesti ja yleisesti siirtyä käyttämään avoimia tiedostomuotoja ‒ siis sellaisia, joiden määritelmät ovat kenen tahansa luettavissa ja toteutettavissa. Sen sijaan, että lähettäisit sähköpostilla minulle vain Wordilla näkyvän doc-muotoisen tiedoston, voisitkin lähettää minulle avoimen odt-muotoisen tekstiasiakirjan (jollaisen voi myös nykyisillä Wordeilla tehdä). Jos minun ei tarvitse muokata tiedostoa, tulosta asiakirja pdf-muotoon.

Erityisesti julkishallinnossa pitäisi jo kansalaisten yhdenvertaisuuden takia siirtyä käyttämään avoimia ISO-standardin mukaisia tiedostomuotoja, kuten vaikkapa OpenDocumentia (standarditunnus ISO/IEC 26300:2006). Laki sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa 24.1.2003/13 määrääkin seuraavaa: “Viranomaisen on pyrittävä käyttämään asiakkaan kannalta teknisesti mahdollisimman yhteensopivia ja helppokäyttöisiä laitteistoja ja ohjelmistoja.“ Mikä voisikaan olla yhteensopivampaa kuin avoimet tiedostomuodot? Vaadi siis sinäkin kuntasi virkamieheltä avoimia tiedostoja!

Juha Tiensyrjä
Opiskelija ja avoin ihminen
Oulu

Ensi viikon vieraana (viikko 44) Merja Kähkönen

Kommentoi kirjoitusta tai lähetä seurantailmoitus (trackback) omalta sivustoltasi.

Yksi kommentti artikkeliin ”VIIKKO 43: Juha Tiensyrjä: Avointen tiedostojen puolesta”

  1. [...] on alunperin julkaistu Oulun vaalipiirin Vihreiden Viikon vieras -blogissa [...]

Kommentoi kirjoitusta

Voit käyttää kommentissa seuraavia XHTML-tageja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>

Sivusto on toteutettu WordPress -julkaisujärjestelmällä
Tilaa tästä sivuston artikkelit RSS-syötteenä tai kommentit RSS-syötteenä
Kirjaudu