Vihreiden periaateohjelma linjaa aina kahdeksan vuoden välein ne keskeiset arvot ja periaatteet, joiden näkökulmasta vihreää politiikkaa toteutetaan. Nykyinen vuonna 2006 hyväksytty periaateohjelma siirsi painopisteen aiemmasta kestävän kehityksen korostuksesta oikeudenmukaisuuden arvoon, jonka todettiin olevan arvoista se kaikkein tärkein.
Oikeudenmukaisuuden merkityksen korostus ei ole mikään uusi asia. Aristoteles piti yhteisen oikeudenmukaisuuden ja epäoikeudenmukaisuuden tajua sinä lähtökohtana, jonka varaan erilaiset ”polikset” eli ihmisten muodostamat alueelliset yhteenliittymät syntyvät. Vihreiden ”poliksen” takana on siis Aristotelesta soveltaen yhteisesti jaettu kokemus siitä, etteivät erilaiset edut ja rasitteet jakaannu maailmassa oikeudenmukaisella tavalla. Vihreiden sisällä erilaista epäoikeudenmukaista taakan jakoa on nähty muun muassa nykyisten ja tulevien sukupolvien, ihmisen ja muun luonnon, eri maiden ja maanosien, poliittisen kulttuurin, demokratian, eri sukupuolten ja yksittäisten ihmisryhmien välillä. Pohjoisessa oikeudenmukaisuusnäkökulma on viime aikoina virinnyt muun muassa ydin- ja vesivoimaan liittyvän lisärakentamisen ja alueelliseen tasa-arvoon liittyvien tapausten sisällä.
Päätöksenteon hiljaisella hetkellä kaiken vihreän ohjelmajargonin takaa löytyy kuitenkin viime kädessä yksittäinen ihminen, yleensä sivutoimisesti poliittista vakaumustaan erilaisissa luottamustoimissa toteuttava kansalainen. Poliitikoilta voidaan oikeutetusti odottaa pyrkimystä reiluihin päätöksiin. Vaikka julkinen puhe joskus tukeekin yksittäistä poliitikkoa oman kannan selkiintymisessä, jää asioihin liittyvä poliittinen ratkaisu ja sen synnyttämät oikeudenmukaisuusseuraukset aina viime kädessä jokaisen päätöksentekijän omalle vastuulle. Näin asioiden eritoten edustuksellisessa demokratiassa varmasti tuleekin olla.
Julkisen puheen liian voimakas kuuntelu voi kuitenkin olla yksittäiselle poliitikolle myös haitaksi. Erilaisiin päätöksenteon kohteena oleviin asioihin liittyvät tosiasiat pitää luonnollisesti selvittää, jonka jälkeen alkaa kuitenkin yksittäisen poliitikon kohdalla tosiasioiden arvottamisen aika. Poliittisten enemmistöjen julkinen metelöinti voi joskus tukahduttaa yksittäisen poliitikon oman oikeudentunnon äänen. Jotta ristiriitaisia tunteita sisältävään asiaan syntyy reilu ja hyvä päätös, on usein elintärkeää saada rauhassa harkita, miten omakohtainen oikeudentunto asiaan suhtautuu. Jos oma oikeudentunto on yksittäisissä kysymyksissä vahvasti ristiriidassa poliittisen kentän tai oman puolueen enemmistön mielipiteen kanssa, tulee sitä siitä huolimatta noudattaa. Pitkällä aikavälillä yksittäisten poliitikkojen uskollisuus omalle oikeudentunnolleen kääntyy varmasti myös koko demokraattisen järjestelmän ja oman puolueen eduksi.
Erilaisiin poliittisiin humppiin itseytensä kadottaneen poliitikon osa ei ole kadehdittava. Se on kaikkien helppo ymmärtää, koska jokaiselle näin eri mittakaavassa joskus tapahtuu. Sisäisistä harharetkistä tulee kuitenkin ottaa opiksi ja suunnistaa takaisin kohti oman poliittisen toiminnan alkulähdettä. Sisäisesti jännitteinen suhde omaan oikeudentuntoon onkin poliitikon tärkein työväline.
Jukka Keski-Filppula
Vihreän valtuuskunnan jäsen
Ensi viikon vieraana (viikko 11) Terttu Kuusela