Tekijä: Oulun Piiri
-
Aluevaltuustoaloite: Ikäihmisten ympärivuorokautisen palveluasumisen sijaintien kriteerit
Ikäihmisten palveluasumisessa on tehty suuria muutoksia, kun Pohde on pyrkinyt lisäämään yhteisöllistä asumista. Ympärivuorokautisen palveluasumisen yksiköitä on palvelukeskusten yhteydestä jopa kokonaan lopetettu. Ympärivuorokautisen asumisen yksiköitä lakkautettaessa ei ole huomioitu riittävästi sosiaalisia näkökohtia. Pohteen alueella esimerkiksi Siikalatvan Kestilässä on syntynyt kohtuuttomia tilanteita, etteivät läheiset ole enää päässeet vierailemaan ikäihmisen luona entiseen tapaan hänen muutettuaan ympärivuorokautiseen asumiseen…
-
Mielipide: Vyöruusurokote rokotusohjelmaan dementian vähentämiseksi
Suurten ikäluokkien ikääntyessä rappeuttavista aivosairauksista kärsivien määrä haastaaterveydenhuoltojärjestelmän kestokyvyn ja läheisten jaksamisen. Suomalaisen FINGER-tutkimuksen ansioista tiedetään, että hyvillä elintavoilla (terveellinen ravitsemus,säännöllinen liikunta, kognitiivinen harjoittelu, verisuoniriskien hallinta ja sosiaalinenaktiivisuus) voidaan muistisairauksien riskiä vähentää. Lääkkeellisillä keinoilla saadaanmyös pientä lisähyötyä. Silti dementoivien aivosairauksien ehkäisyyn tarvitaan kipeästilisäkeinoja. On ajateltu, että hermosoluihin hakeutuvat herpesvirukset, kuten vesirokkoa ja senjälkitautina esiintyvää vyöruusua…
-
Ryhmäpuheenvuoro hyvinvointiealuestrategiasta ja pelastustoimen palvelutasopäätöksestä
Vihreä valtuustoryhmä kiittää lämpimästi kaikkia, jotka ovat olleet mukana hyvinvointialuestrategian ja pelastustoimen palvelutasopäätöksen valmistelussa. Työ on ollut laaja ja monivaiheinen, ja se on tehty yhdessä – keskustellen, eri näkökulmia kuullen ja yhteistä suuntaa etsien. Yhteistyö on ratkaisu myös nopeasti muuttuvassa toimintaympäristössä. Sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä pelastustoimen on oltava osa samaa kokonaisuutta, jossa ihmisten arjen turvallisuus,…
