Toimin vihreiden puoluevaltuuston puheenjohtajana. Puoluevaltuusto (jonka nimi oli toukokuun puoluekokoukseen saakka puoluevaltuuskunta) päättää meidän puolueen sektorikohtaiset ohjelmat – esimerkiksi maatalous- tai maahanmuuttopolitiikasta.

Valtuustolla on myös keskeinen rooli hallitusyhteistyöhön liittyvissä kysymyksissä. Päätämme yhdessä eduskuntaryhmän kanssa hallitukseen lähtemisestä, sieltä poislähtemisestä, hyväksymme hallitusohjelman ja valitsemme ministerit.

Kun eduskuntavaaleihin on hieman vajaa viisi kuukautta, on hyvä hetkeksi pysähtyä ja katsoa mitä olemme tällä kaudella saaneet aikaiseksi.

Tämä hallituskausi on ollut kriisistä toiseen menoa – isoja asioita toisensa perään. Kuitenkin siinä samalla hallitus on tehnyt merkittäviä päätöksiä, jotka myös vihreiden kannalta ovat mitä tärkeimpiä.

Hallitus on tehnyt kunnianhimoista ilmastopolitiikkaa. Säätänyt ilmastolain, jossa hiilineutraaliustavoite on asetettu vuoteen 2035 ja sen jälkeen tavoite hiilinegatiivisuudesta. Hallitus on laittanut eri toimialat määrittelemään oman päästövähennyspolkunsa tämän tavoitteen mukaisesti. Ja hallitus on ohjannut rahoitusta päästöjen vähentämiseksi mm. energiaremonttien tukemisesta maatalouden kosteikkoviljelyyn sekä energiainfran muutoksiin.

Isoa laivaa on saatu reivattua oikealle kurssille ilmastopolitiikassa. Samalla luonnonsuojeluun on tehty ennätysmäiset satsaukset. Luontokadon torjunta on nostettu politiikan tekemisen keskiöön. Tämä on meille tärkeää.

Toki – paljon ympäristöpolitiikan sektorilla on vielä tekemättäkin. Kaivoslain olisi pitänyt olla ympäristön kannalta tiukempi. Eläinten oikeuksia olisi pitänyt saada hallituksessa edistettyä paremmin. Metsähallituksen pitäisi luopua kaikista vanhojen metsien hakkuista ennen kuin niiden luontoarvot on kartoitettu.

Politiikka on kuitenkin kompromissien taidetta, joten kaikkia asioita ei meidän mielen mukaan tehdä. Ilahduttavan paljon on kuitenkin saatu aikaan. Minusta se on tärkeä huomata ja siitä on tärkeä puhua.

Muilta sektoreilta nostaisin sote-uudistuksen, joka vihdoin saatiin tehtyä ja joka isoilta ratkaisuiltaan (alueiden määrä, rahoituskriteerit, ennaltaehkäisyyn sekä terveyden ja hyvinvoinnin lisäämiseen panostaminen, Sipilän hallituksen markkinamallin hylkääminen) on todella hyvä. Toivottavasti hyvinvointialueiden rahoitushaasteisiin löydetään vielä ratkaisu.

Lisäksi tämä hallitus on panostanut koulutukseen esimerkiksi lisäämällä korkeakoulutuspaikkoja, nostamalla oppivelvollisuusikää ja pienentämällä varhaiskasvatuksen ryhmäkokoja. Myös perhevapaat on uudistettu, turvapaikanhakijoiden oikeusturvaa parannettu ja sosiaaliturvaa korotettu.

Tätä listaa voisi vielä jatkaa. Tarkemmin hallituspolitiikan saavutukset on koottu Vihreiden verkkosivuille

Ensi kevään eduskuntavaalit ovat äärimmäisen tärkeät, jotta työ kestävän ja inhimillisen yhteiskunnan rakentamiseksi jatkuu, eikä ota takapakkia. Meidän pitää tehdä kaikkemme työn jatkumisen varmistamiseksi. Olethan sinäkin mukana!

 

Silja Keränen
Vihreiden puoluevaltuuston puheenjohtaja