Maatalous on viime vuodet kohdannut kriisin toisensa jälkeen. Milloin kriisi on johtunut poikkeuksellisista sääolosuhteista, milloin sodan myötä kallistuneista tuotantopanoksista. Samalla tilojen kriisinsietokykyä on heikentänyt pitkään jatkunut alhainen kannattavuus.
Suomalaisessa ruoantuotannossa on valtavasti hyvää. Torjunta-ainejäämät ovat alhaisimpia maailmassa, ja kastelun tarve peltoviljelyssä minimaalista. Lisäksi lukuisilla viljelijöillä on halu kehittää toimintaansa.
Maatalouspolitiikalla pitäisi taata omavarainen ruoantuotanto sekä mahdollisuudet toiminnan kehittämiseen. Vuosikymmeniä se on kuitenkin keskittynyt vanhan säilyttämiseen sekä osin myös tilakoon kasvattamiseen. Tämä ei enää toimi, koska viljelyn kannattavuus on heikko, ala ei houkuttele nuoria, ekologisessa kestävyydessä pitäisi ottaa harppauksia eteenpäin, eläineettiset kysymykset huomioida entistä paremmin ja samalla taata ruoantuotannon omavaraisuus.
Maatalouspolitiikka kaipaa uudistamista, jotta nämä eri näkökulmat pystytään huomioimaan ja jotta Suomessa tuotetaan ruokaa tulevaisuudessakin.
Huoltovarmuuden takaamiseksi tulee lisätä tuotantopanosten omavaraisuutta. Kokonaisuus on tarpeen rakentaa kestävälle pohjalle ravinnekiertoa, typensitojakasveja, peltojen kasvukunnosta huolehtimista sekä uusiutuvaa energiaa hyödyntäen.
Samaan aikaan kuluttajien vaatimuksesta ja maapallon kantokyvyn vuoksi eläintuotteiden kulutuksen vähentäminen on tarpeen. Kasvipohjaisten tuotteiden kysynnän kasvu ja lähitulevaisuudessa yleistyvä bioreaktoreissa tuotettu liha vaikuttavat maatalouden tuotantorakenteeseen.
Maatalouden investoinnit tehdään vuosikymmeniksi. Siksi maatalouspolitikassa onkin tarpeen nähdä tämä kestävyysmurros ja ryhtyä toimiin sen toteuttamiseksi oikeudenmukaisesti.
Silja Keränen
Eduskuntavaaliehdokas, DI, Puoluevaltuuston puheenjohtaja, Kajaani, Vihreät
Outi Huusko
Viittomakielen tulkki, talouspäällikkö, Uudenmaan Vihreiden puheenjohtaja, Tuusula
Kirjoitus on julkaistu alun perin 9.3.2023 Rantapohjassa.